sunnuntai 23. elokuuta 2015

KP28 / 24-26

Elämme jännittäviä aikoja :/ Kuukautiset tosiaan piti alkaa viimeistään perjantaina. Kiertoni on ollut näiden 20 yrityskierron aikana 24-26pv, kerran kuukautiset ovat alkaneet KP27 aamuna...ja nyt on siis menossa jo KP28 ja ei mitään merkkejä kuukautisista, hui! Pikemminkin vähän päinvastaista, rinnat kipeytyvät normaalisti ovulaation jälkeen ja normalisoituvat 4-5pv ennen kuukautisten alkua, mutta nyt ne kipeytyvät vasta kiertopäivänä 24 ja ovat edelleenkin turvoksissa, muhkuraiset ja hieman arat...lisäksi mahani ei toimi pariin päivään ennen kuukautisia, mutta sekin on toiminut ihan normaalisti...lisäksi paineentunne oikealla puolella parin sentin alueella edelleen jatkuu.

Täytyy käydä päivällä apteekissa ostamassa testejä. Nyt vain ravaan ympäri kämppää ja käyn puolen tunnin välein vessassa katsomassa, että ei kai ne vain alkaneet. Minulla ei juurikaan kuukautiskipuja ole, yleensä vain parin tunnin särky alamahassa ennen kuin vuoto alkaa eli sekään nyt ei auta paljastamaan, onko kuukautiset tuloillaan vai ei. Täytyy sanoa, että melkoisen ajankohdan luonto nyt valitsisi, jos tämä vain olisi totta. Meillä olisi TAYSiin aika tosiaan puolentoista viikon kuluttua ja lokakuulle suunnitteilla ensimmäinen ICSI-hoito...

KRÄÄK!!!

3 kommenttia:

  1. Ette olisi ensimmäinen pari, jolla tärppää juuri ennen hoitojen aloitusta. Kun odottaa hoitojen alkua, niin stressi on poissa. Tsemppiä piinailuun! :)

    VastaaPoista
  2. Oho, jännää!!! :) Pidän peukkuja!

    VastaaPoista
  3. Kiitos kommenteista :) Toiveajatteluahan tämä sitten olikin ja menkat alkoivat. Ensi viikolla siis vain Taysiin aiempien suunnitelmien mukaan...olisihan se ollutkin liian hyvää ollakseen totta.

    VastaaPoista