keskiviikko 23. syyskuuta 2015

Ultraus

Kävin tänään ultrassa ja siellä näkyi kymmenkunta follia puolellaan. Kaikki kuulemma näytti muutenkin hyvältä. Gonal-annosta pienennettiin vähän ja sain loput reseptit gonaliin, orgalutraniin ja pregnyliin. Lääkekatto ei vain vieläkään tullut täyteen...

Sitten harjoiteltiin hoitajan kanssa pregnylin lääkeampullien rikkominen ja yhdistely, ahdistus vaan sunnuntaita odotellessa :) Ensi tiistaina olisi sitten punktiopäivä ja perjantaina alustavasti siirto. Nyt saa hengähtää hetken kun kaikki mennyt tähän mennessä hyvin...

Lenkillä tämäkin biisi sai eri merkityksen kuin aiemmin:
"Yöllä ylös taivaalle mä pyynnön kuiskasin,
kävisipä pian tuulemaan.

Tuuli tuule sinne missä muruseni on,
leiki hetki hänen hiuksillaan,
kerro rakkauteni, kerro kuinka ikävöin,
kerro, häntä ootan yhä vaan."
Jenni Vartiainen\Missä muruseni on

maanantai 21. syyskuuta 2015

Pistosten aloitus

Hetken tauon jälkeen täällä ja asiat viimein etenevät :) Labrojen mukaan kilppariarvo oli 2,1 ja T4V 20,1. Ilmeisesti nyt riittävällä tasolla, kun TAYS ei hoitoa siirtänyt. Viime perjantaina pääsin siis aloittamaan Gonal-F:n pistämisen. 15 minuuttia istuin piikki kädessä, kunnes keräsin rohkeuden lävistää mahanahkani. Yllätyksenä tuli, ettei se sattunut kyllä yhtään. Kun vain pääsi yli tuosta ajatuksesta, että täytyy itseään pistää. Tuon jälkeen pistäminen onkin sitten sujunut, kun tietää, ettei tunnu missään. Sen verran on kuitenkin masussa ylimääräistä, että niistä kunnon makkaran kerättyä ja siihen pistettyä :)

Kolme piikkiä on nyt pistetty ja ainakaan vielä ei ole tullut mitään tuntemuksia alavatsan seutuville. Minulla on flunssa päällä eli en ole varma johtuuko tämä päänsärky flunssasta vai Gonalista vaiko molemmista. Ei minulla nimittäin flunssassa normaalisti päätä särje juurikaan. Muita sivuvaikutuksia en ole huomannut.

Keskiviikkona sitten ultraan tarkastamaan tilanne. Silloin saan tietää millä lääkkeillä ja lääkemäärillä jatketaan :)

Tänään muuten soitettiin TAYSista, ehdin jo säikähtää, että ei kai ne vain lähde perumaan jotain, mutta sieltä soitettiinkin, että olemme kuulemma maksaneet yhden ylimääräisen polimaksun ja kysyivät mihin tilille maksu palautetaan. Kerrankin näin päin että saammekin rahaa takaisin. Lääkäri oli vahingossa laskuttanut polikäyntimaksun siitä että oli elokuussa lukenut labratulokseni ja laittanut lausunnon tästä kotiin ja siitä ei siis saisi veloittaa.

Missä vaiheessa teillä muilla on alkanut nuo lääkkeet vaikuttaa ja olette huomanneet olossanne muutoksia?

perjantai 11. syyskuuta 2015

Muun elämän sovittaminen perheen perustamistoiveeseen :)

Tämä olen mahdollisesti raskaana muutaman kuukauden kuluttua -ajattelu on nyt kestänyt puolitoista vuotta ja tuntuu, että muu elämä on joutuu taipumaan tähän ajatteluun. Viime vuoden keväänä, kun yrittämisen päätimme aloittaa, olin juuri ehtinyt hakea työpaikkaa, mutta kieltäydyin sitten haastatteluun menosta, kun ajattelin etten voi heti tulla raskaaksi uudessa työpaikassa. Nyt alkusyksyllä sitten huomasin, että unelmieni työpaikassa on paikka auki. Laitoin hakemuksen vähän sillä ajatuksella, että työkokemukseni ei vielä riitä paikkaan, mutta tulevia paikkoja varten haluan osoittaa kiinnostukseni työnantajaa kohtaan. No kuinkas kävikään, soitto haastatteluun tuli ja muutama tunti haastattelun jälkeen sitten ilmoitettiin, että paikka olisi sinun. Tämä pisti pasmat pahasti sekaisin ja hetken jo pohdin pitäisikö siirtää hoitoja muutamalla kuukaudella. Työ olisi muuttunut mielekkäämmäksi, reissutyöt olisivat loppuneet ja palkkakin olisi noussut reilusti.

Tämä tieto tuli siis pari päivää ennen TAYSin suunnittelukäyntiä ja näiden päivien aikani mieleni muuttui koko ajan että mitä oikein teen. Mutta sitten kun suunnittelukäynti koitti, niin kyllä se päätös tuli että en pysty millään hoitoja siirtämään ja perheen perustamista en siirrä minkään työn vuoksi. Tuo suunnittelukäynti jotenkin konkretisoi nuo hoidot ja sen että nyt ne todella alkavat ja meillä on oikeasti mahdollisuus saada vauva. Tähän asti sitä on vain jotenkin elänyt ihme välitilassa, odottanut ja odottanut ja laittanut muun elämän myös odotukselle.
Ilmoitin siis rehellisesti tuohon työpaikkaan valinnastani näiden kahden unelman välillä ja toivottavasti tuon työn sitten joskus saan kun sen aika on...

Ajattelutapa "raskaana muutaman kuukauden kuluttua" näkyy ihan perusasioissakin, ostaisinko uuden talvitakin itselleni. No jos nyt en kuitenkaan kun jos ensi talvena on sitten iso maha, niin turha sitä vielä on ostaa. Tai kotona: no jos nyt vähän siivoilisin tuota varastoa ja kaappeja, niin mahtuu sitten vauvan tavaratkin sinne...

keskiviikko 2. syyskuuta 2015

Käynti TAYSissa ja hoitosuunnitelma

Tänään oli kauan odotettu päivä eli hoidon suunnittelukäynti TAYSissa. Tämäkin lääkäri halusi tehdä kohdun ja munasarjojen ultrauksen eli sillä aloitettiin. Neljäs lääkäri siis tähän mennessä, joka paikat tutkii, alkaa jo tottua :) Kohtu näytti kuulemma hyvältä, johtava keltarauhanen löytyi ja munarakkuloita näkyi hyvin. AMH-arvoni oli kuulemma sen verran hyvä, että vaste lääkkeille voi olla "räikeäkin" eli pienillä annoksilla aloitetaan. Sain lääkesuunnitelman ja reseptit kiertopäivään 7-8 asti ja sitten on ensimmäinen ultraääni, jossa katsotaan jatkolääkitys.
Nyt on kiertopäivä 11 ja seuraavassa kierrossa kiertopäivänä 2 aloitetaan pistää Gonal-F -lääkettä 137,5 yksikköä ja rinnalle tulee kiertopäivänä 7 Orgalutran. Ultraääni pitää varata kiertopäivänä 1 (1. runsaan vuodon päivä) ja se tehdään kiertopäivänä 7-8.

Tässä välissä käyn vielä kilpirauhaskontrollissa ja me molemmat käymme infektiokokeissa. Mieheni niissä oli käynytkin maalis-huhtikuussa, mutta pitää olla otettu aikaisintaan 3kk sitten. Onneksi muistelin tätä ja kysyin lääkäriltä, onko ok että testit on otettu maalis-huhtikuussa. Muuten olisi tämäkin jäänyt huomaamatta.

Viikolle 40 ajoittuu siis näillä näkymin punktio, iik :) Miehelle tulee sairaslomapäivä punktiopäivälle ja itselleni punktiopäivä sekä luultavasti välipäivät punktion ja siirron väliin. Hoidon onnistumistodennäköisyys on 30%.
Sitähän ei mainittu, että välttämättä ei pääse hyperstimulaatioriskin vuoksi tuoresiirtoon, mutta pitää tähänkin henkisesti varautua etenkin jos tuo AMH-arvoni sitä enteilee. Ettei turhaan nosta toiveita kattoon tässä vaiheessa vielä. Huimaa edistystä tämä kuitenkin on, sillä nyt meillä on oikeasti mahdollisuus tulla raskaaksi. Nyt lääkkeitä ostamaan, ovat sitten jo valmiina odottamassa, kun pistokset aloitetaan parin viikon päästä :)

tiistai 25. elokuuta 2015

Väärä hälytys

Nopeasti kirjoitan eli sunnuntain panikointi oli vain toiveajattelua. Muutama tunti julkaisusta menkat ilmoittivat itsestään eli testejä ei tarvittu. Onneksi veljentytön syntymäpäivät veivät ajatukset heti pois pettymyksestä. No ensi viikolla sitten vain reseptejä hakemaan 😊

sunnuntai 23. elokuuta 2015

KP28 / 24-26

Elämme jännittäviä aikoja :/ Kuukautiset tosiaan piti alkaa viimeistään perjantaina. Kiertoni on ollut näiden 20 yrityskierron aikana 24-26pv, kerran kuukautiset ovat alkaneet KP27 aamuna...ja nyt on siis menossa jo KP28 ja ei mitään merkkejä kuukautisista, hui! Pikemminkin vähän päinvastaista, rinnat kipeytyvät normaalisti ovulaation jälkeen ja normalisoituvat 4-5pv ennen kuukautisten alkua, mutta nyt ne kipeytyvät vasta kiertopäivänä 24 ja ovat edelleenkin turvoksissa, muhkuraiset ja hieman arat...lisäksi mahani ei toimi pariin päivään ennen kuukautisia, mutta sekin on toiminut ihan normaalisti...lisäksi paineentunne oikealla puolella parin sentin alueella edelleen jatkuu.

Täytyy käydä päivällä apteekissa ostamassa testejä. Nyt vain ravaan ympäri kämppää ja käyn puolen tunnin välein vessassa katsomassa, että ei kai ne vain alkaneet. Minulla ei juurikaan kuukautiskipuja ole, yleensä vain parin tunnin särky alamahassa ennen kuin vuoto alkaa eli sekään nyt ei auta paljastamaan, onko kuukautiset tuloillaan vai ei. Täytyy sanoa, että melkoisen ajankohdan luonto nyt valitsisi, jos tämä vain olisi totta. Meillä olisi TAYSiin aika tosiaan puolentoista viikon kuluttua ja lokakuulle suunnitteilla ensimmäinen ICSI-hoito...

KRÄÄK!!!

tiistai 18. elokuuta 2015

Valeraskauksia...

Läheiseni totesi tovi sitten että kyllä nainen tietää, kun on raskaana. Olivat kuulemma touhunneet kerran ilman ehkäisyä ja nyt oli rouvalla tunne, että ollaan raskaana. On niin hyvää tavaraa kuulemma miehellä. Huoh, jos nainen todella tietäisi milloin on raskaana ja milloin ei, niin olisin ollut jo 10-15 kertaa raskaana tässä puolentoista vuoden aikana. Kävipäs myöhemmin ilmi, ettei tämä rouvakaan sitten ollut raskaana, kas kummaa ;)

Koirillahan on valeraskauksia. Narttukoirat rakentavat valeraskauden aikana pesää ja kantavat pehmoleluja ja hoivaavat niitä. Itselläkin tuntuu näitä valeraskauksia riittävän, milloin tunnen mitäkin varmaa raskautumisen tunnetta, on rinnat kipeänä, alavatsaa juippii ja on painontunnetta alavatsalla. Nyt uusimpana tämän kierron oireena oli pari iltaa ja aamua ihan hirveä palelu päällä. Sai laittaa hupparin yöksi päälle ja nukkua kahden peiton alla. Aamulla sitten kaksi pitkähihaista päällekkäin, pitkät housut ja villasukat ja ulkona yli 20 lämmintä...sitten sekin meni ohi, ei tullut flunssaa, ties mistä tuokin johtui...

Kierto kierron jälkeen ne kuukautiset vain sieltä alkavat lähes kellontarkasti, joten enää en anna itseni toivoa liikoja, jotten taas putoa korkealta ja kovaa, kun menkat sitten alkavatkin. Vaikka luomuraskauden toivosta en vielä ole luopunutkaan, niin en halua enää pettyä karvaasti. Eli ei enää pilvilinnojen rakentelua :)

Tosin söin pillereitä kymmenisen vuotta putkeen, joten normaalin kuukautiskierron oireita en enää muistanut ja kyllähän sitä herkemmin kroppaansa kuuntelee suuren toivon vallassa. Sinänsä ei siis ole ihme, että erilaisia tuntemuksia tuntee. Suurin osa niistä on kuitenkin täysin normaalin kierron oireita, joihin ei vain ole kiinnittänyt sen kummempaa huomiota.

No viimeistään perjantaina selviää, oliko tälläkin kertaa kyse vain valeraskaudesta :)