Tämä olen mahdollisesti raskaana muutaman kuukauden kuluttua -ajattelu on nyt kestänyt puolitoista vuotta ja tuntuu, että muu elämä on joutuu taipumaan tähän ajatteluun. Viime vuoden keväänä, kun yrittämisen päätimme aloittaa, olin juuri ehtinyt hakea työpaikkaa, mutta kieltäydyin sitten haastatteluun menosta, kun ajattelin etten voi heti tulla raskaaksi uudessa työpaikassa. Nyt alkusyksyllä sitten huomasin, että unelmieni työpaikassa on paikka auki. Laitoin hakemuksen vähän sillä ajatuksella, että työkokemukseni ei vielä riitä paikkaan, mutta tulevia paikkoja varten haluan osoittaa kiinnostukseni työnantajaa kohtaan. No kuinkas kävikään, soitto haastatteluun tuli ja muutama tunti haastattelun jälkeen sitten ilmoitettiin, että paikka olisi sinun. Tämä pisti pasmat pahasti sekaisin ja hetken jo pohdin pitäisikö siirtää hoitoja muutamalla kuukaudella. Työ olisi muuttunut mielekkäämmäksi, reissutyöt olisivat loppuneet ja palkkakin olisi noussut reilusti.
Tämä tieto tuli siis pari päivää ennen TAYSin suunnittelukäyntiä ja näiden päivien aikani mieleni muuttui koko ajan että mitä oikein teen. Mutta sitten kun suunnittelukäynti koitti, niin kyllä se päätös tuli että en pysty millään hoitoja siirtämään ja perheen perustamista en siirrä minkään työn vuoksi. Tuo suunnittelukäynti jotenkin konkretisoi nuo hoidot ja sen että nyt ne todella alkavat ja meillä on oikeasti mahdollisuus saada vauva. Tähän asti sitä on vain jotenkin elänyt ihme välitilassa, odottanut ja odottanut ja laittanut muun elämän myös odotukselle.
Ilmoitin siis rehellisesti tuohon työpaikkaan valinnastani näiden kahden unelman välillä ja toivottavasti tuon työn sitten joskus saan kun sen aika on...
Ajattelutapa "raskaana muutaman kuukauden kuluttua" näkyy ihan perusasioissakin, ostaisinko uuden talvitakin itselleni. No jos nyt en kuitenkaan kun jos ensi talvena on sitten iso maha, niin turha sitä vielä on ostaa. Tai kotona: no jos nyt vähän siivoilisin tuota varastoa ja kaappeja, niin mahtuu sitten vauvan tavaratkin sinne...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti