tiistai 11. elokuuta 2015

Liikunnan lisäämistä

Hoidot lähestyvät hiljalleen ja töiden puolesta on nyt hieman helpompaa, kun ei tarvitse reissata koko ajan. Päätin ottaa itseäni niskasta kiinni ja kääntää vaa'an lukeman laskuun. Painoni on vielä juuri ja juuri normaalipainon puolella ja lääkärikäynneillä asiaan ei ole millään tavalla puututtu, mutta ajattelin että pieni painonpudotus ei ainakaan hoitoja haittaa :) Muutenkin on mukava päästä purkamaan ajatuksia lenkille ja turhautumista salille.

Heinäkuun alusta alkaen olemme käyneet salilla 3 kertaa viikossa ja lisäksi kävelleet ja pyöräilleet. Salilla olemme käyneet yhdessä kyllä koko yhdessäolomme ajan, mutta viimeiset pari vuotta kyllä turhan laiskaan tahtiin, etenkin minä...kesälomalla en vielä jaksanut kaloreita kytätä, mutta paino tippui heinäkuun aikana jo 1,5kg vaikka lomaan sisältyi mökkeilyä ja viikon ulkomaan matka. Matkoilla minulla on aina aiemmin paino hieman noussut, mutta nyt paino pysyi samassa lukemassa kiitos päivittäisten yli 10 kilometrin kävelyreissujen. Viikon aikana askelmittariin kertyi 116 000 askelta :)

Olen lihonut 13kg siitä kun aloimme mieheni kanssa seurustelemaan ja tuohon teinivuosien painoon minulla ei kyllä ole ikävä, mutta olisihan se kiva näyttääkin siltä että on käynyt 10 vuotta salilla :) Etenkin viimeisen vuoden aikana vaikka paino ei juuri ole noussutkaan niin minulla on alkanut kertyä ylimääräistä mahan seudulle. Tähän asti kaikki ylimääräinen on kertynyt reisiin ja takapuoleen, joten olen oppinut pukeutumaan tämän mukaan ja korostamaan vyötäröäni. Nyt kun mahassakin alkaa olla ylimääräistä, niin hienoinen itsetuntokriisi meneillä koko ajan kun en enää tiedä mitä laittaa päälle...

Tulipas sekavasti seliteltyä, mutta ajatuksena siis saada muuta ajateltavaa, edistää hoitojen onnistumista ja kohottaa itsetuntoa :)





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti