Kesä on onneksi kulunut nopeasti, kun on koko ajan ollut jotain tekemistä. Nyt olisi enää kuukausi TAYS:n käyntiin ja silloin saamme reseptit ja tarkemmat ohjeet sitten mukaamme. Toukokuun käynnillä kerrottiin, että ICSI-hoito tehtäisiin sitten lokakuun puolen välin tienoilla.
Kävin heinäkuun alussa TAYS:n määräämissä lopuissa verikokeissa ja eilen soittelin tulosten perään. Tänään kuulemma lääkäri käy tulokset läpi ja niistä tulee sitten kirje kotiin.
Kauhea jännitys ja pelko päällä, toivottavasti niistä ei nyt sitten enää löydy mitään, joka asettaa esteitä tiellemme. Yksityisen klinikan lääkäri kun puhui käynnillämme, että kiertoni on normaalia lyhyempi ja kyseli, onko se lyhentynyt ajoista ennen e-pillereitä, se saattaisi ilmeisesti olla ennenaikaisten vaihdevuosien merkki. Muistelen kyllä sitä itse, että kierto oli jo ennen pillereitä melko lyhyt ja silloinkin säännöllinen. Kiertoni pituus on siis 25-26 päivää ja googlettelun perusteella normaali kierron pituus on 23-35pv eli ilmeisesti kiertoni ei ole normaalia lyhyempi sitten kuitenkaan.
Samainen lääkäri puhui myös jotakin normaalia aktiivisemmasta munasarjasta, mikä saattaisi vaikeuttaa hoitojen kulkua ja minulle määrättävät lääkkeet tulisi katsoa tarkemmin. Huoh, mitä enemmän kyseistä lääkärikäyntiä muistelen niin sitä varmempi olen että lääkärin ammattitaito ei kyllä ollut ihan huipussansa. Tosi kiva vain että se sattui olemaan se ensimmäinen lääkäri, joka meille tarjosi alkuinfot tähän lapsettomuuteen. Nyt sitten on joutunut netistä kaivelemaan lisätietoa kaikkeen ja lukemaan kaikki lääkäreiden kirjoittamat paperit ja tulkitsemaan niitä netin keskustelupalstojen kautta. Mrr, ärsyttää tällainen...
Toivottavasti kaikki näyttää kokeiden valossa hyvältä ja saatte tulevalla käynnillä asioihin selvyyttä :)
VastaaPoista