Päätin aloittaa blogin pitämisen ja kirjoittamisen tästä prosessista. Ajattelin, että olisi hyvää terapiaa päästä purkamaan näitä tuntemuksia matkan varrella. Itse olen kokenut muiden samasta aiheesta tehdyt blogit hyväksi avuksi tässä ennen hoitoja -vaiheessa, joten jos blogistani olisi apua myös mahdollisille lukijoille nyt tai tulevaisuudessa. Toki olisi hienoa saada reaaliaikaista vertaistukea tämän blogin kautta ja löytää samassa vaiheessa olevia kohtalontovereita :)
Olen 28-vuotias ja mieheni on minua muutaman vuoden vanhempi. Olemme olleet yhdessä kymmenisen vuotta. Elikkäs oli jo aikakin alkaa perustaa perhettä. Sukulaisetkin olivat jo vihjailleet tästä hyvän aikaa :)
Lopetin e-pillerit huhtikuussa 2014 ja aloitimme yrittämisen innoissamme ajatuksesta, että pian olisimme raskaana ja meille tulisi vauva. Kesällä luin jo netistä kaiken kuukautiskierrosta, ovulaation ajankohdasta ja kikkakolmosista, joilla raskautumista voisi edesauttaa. Greippimehut, jalat ja peppu pystyssä ym. kikat tuli kokeiltua, mutta siltikään mitään ei tapahtunut. Kuukautiskiertoni vakiintui heti pillereiden lopettamisen jälkeen 24-26 päivään ja kun aloin ovulaatioita testaamaan, niin nekin sain tikutettua 12-13 kiertopäivän paikkeille.
Ovulaatiotestit olen tilannut Mammaksi.fi -sivustolta (KLIK) ja käyttänyt liuskamallisia testejä. Nämä ovat huomattavasti halvempia kuin apteekista ostetut testit (esim. 24kpl / 15,50€) ja itse olen näillä pärjännyt vallan hyvin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti